Mun päässä on pyörinyt nyt parin päivän ajan nää samat lauseet. Niil on tosi suuri merkitys, mut jotenki ne saa mut tuntemaa itteni todella epäonnistuneeksi."Jotenki pitäis vaan oppia näkemään itsessä ne hyvät puolet. Helposti vaan korostaa niitä, mistä ei tykkää. Mitkä vois olla sun niitä hyviä puolia?" En oo pystyny vastaamaan mitään. Tota ei olla tarkotettu pahalla, mut jotenki mä vaa en saa keksinee vastausta. En tiiä mitä mä edes ajattelen. Tuntuu ihan niinku toi olis ollu jonkunlainen vihje siitä että mä korostan mun huonoja puolia liikaa. Toisena puolena tässä on se etten keksi yhtään niitä hyviä puolia itestäni, joten jo pelkkä olemassa oloni tuntuu niin väärältä. Koska jos ei pysty rakastamaan itseään ei pysty rakastamaan muita ja jos ei rakasta muita ei saa myöskään rakkautta puoleensa.
maanantai 31. maaliskuuta 2014
lauantai 18. tammikuuta 2014
Too far away from perfection
Mun pää lyö tyhjää, mut samalla se on niin täynnä. Täynnä kaikkea pahaa, kaikkea mitä kenenkään ei pitäisi joutua ajattelemaan. Silti jostain syystä mä ajattelen niin, mutta miksi? Miksi mun pää on niin täynnä pettymystä, pettymystä itsestäni ja muista.
Kävin lähellä sitä, mikä oli mun mielestä täydellistä vuos sitten. Mutta se ei ollu täydellistä enään kun sen saavutin, mun käsite täydellisestä on muuttunu matkan aikana. Matkan sairaasta terveeseen. Oon päättyny siihen tulokseen että ihan sama mitä mä teen en tuu ikinä saavuttamaan täydellisyyttä. Se on mahdotonta, koska kun on matkalla kohti täydellisyyttä ja kun vihdoin saavuttaa sen mielipide täydellisyydestä onkin täysin erilainen. Miksi mä sitten yritän saavuttaa jotain mitä ei edes ole?
Meille annetaan paljon paineita, koska täydellisyyttä mainostetaa paljon sosiaalisessä mediassa. Mutta sosiaalisen median antama käsite täydellisyydestä on väärä, todella väärä. Täydellisyys olisi yli laihoja tyttöjä jolla on täydellinen iho ilman yhtään epäpuhtauksia, suuret silmät ja huulet. Kuulostaako tutulta? Kyllä, oon itsekin yrittäny saavuttaa sitä, että olisin niin kun ihanne kuva. Kuinka moni meistä oikeasti on sellainen? Ei kovinkaan moni.
Moni tyttö kärsii sen takia, että tavoittaisi täydellisyyden jota ei koskaan tavoita. Jättämällä lämpimät ruuat pois, ettei söisi liikaa kaloreita. Jättämäkää pahimmassa tapauksessa kokonaan syömättä, niin voi jatkua päiviä tai jopa viikkoja. Ja samaan aikaan liikkuu ihan liikaa, niin ettei kukaan jaksa. Ei vaikka olisi kuinka hyvä kunto.
Lopulta sairastuu syömishäiriöön. Laihtuu, laihtuu liikaa. Silti ei pidä itseään tarpeeksi hyvänä. Samalla menettää paljon muutakin, sen tärkeimmän asian, onnellisuuden.
Olet siis tilanteessa jossai olet sairastunut syömishäiriöön ja masennukseen. Masennuksesta taas seuraa paljon lisää pahaa. Rupeat vihaamaan kaikkea itsessäsi, ihan kaikkea. Kaikki mitä teet on väärin, kaikki mitä sanot on väärin. Rupeat ajattelemaan ettet ole ansainnut elämääsi. Rupeat miettimään miten pystyt riistämään elämäsi pois. Suunnitelma on valmis, et kerro siitä kellekään. Kirjoitat itsemurha kirjeen, jossa kerrot kuinka paljon rakastit kaikkia ja kuinka tärkeitä he sinulle olivat. Kerrot myös ettei itsemurhasi ollut kenenkää muun syy. Epäonnistut itsemurhassa, niinkun kaikessa muussakin. Haluat purkaa pahaa oloasi,muttei sinulla ole ketään kenelle puhua, ketään kuka ymmärtäisi ja tukisi sinua. Päinvastoin kaikki kenen piti olla ystäviäsi tuomitsevat sinut. Tukeudut johonki joka ei jätä sinua, johonki joka auttaa sinun pahaan oloon. Samalla satuttaa sinua, yrität muuttaa henkisen kivun fyysiseksi. Sekään ei onnistu, kroppasi on täynnä viiltoja. Mutta paha olosi pysyy entisellään, jollei muutu pahemmaksikin.
Olet totaalisen hukassa, et tiedä mitä tehdä enään. Et halua elää muttet onnistu kuolemaankaan. Yrität tappaa itsesi monesti, jokainen epäonnistunut yritys tuo mukanaan vähän lisää pahaa oloa.
lauantai 15. joulukuuta 2012
Demi Lovato
